Pride tapahtumia peruttu ja siirretty

pride lippu ikkunassa

Hallituksen määräyksiä ja suosituksia noudattaen yli 500 henkilön yleisötilaisuudet on peruttu myös sateenkaariyhteisön osalta. Turvallisuuden nimissä myös useita pienempiä tapahtumia on peruttu tai siirretty myöhempään ajankohtaan.

Tilanne päivittyy jatkuvasti kun ohjeistukset ja tietenkin itse epidemian tilanne kehittyy. Osa järjestäjistä on kokenut varmemmaksi siirtää tapahtumia kokonaisella vuodella eteenpäin.

Ensi viikolle suunniteltu, vuodesta 2014 lähtien vietetty Lahti Pride on yksi näistä. Päivämääräkin vuodelle 2021 on jo ilmoitettu: 17.5.-23.5. ja teemaksi ”Rakkautta kaiken ikää”.

Helsinkin Pride-viikkoa on kuitenkin tarkoitus juhlia syksyllä, 7.-13.9.2020. Perinteisesti kokonaisuus on järjestetty juhannuksen jälkeisellä viikolla, ja tavoitteena on tänäkin vuonna muistaa perinteitä virtuaalisin kampanjoin. Kansainvälinen 24 tunnin virtuaalitapahtuma Global Pride striimataan 27.6.

Luonnollisesti myös Helsinki Pride seuraa tilannetta, ja tarvittaessa tekee muutoksia syksyn suunnitelmiin.

Pride tapahtumia peruttu ja siirretty
Siirry sivun alkuun